Nykysuomalaisen vuodenkierrossa leiriytyminen kalavesien ääreen, riista- ja marjamaiden rauhaan tahtoo jäädä parhaimmillaankin pikavisiitiksi, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Viikko toisessa todellisuudessa, alkulintujen hallitsemassa äänimaisemassa, jättää vahvan muistijäljen koko loppuvuodeksi. Lauantaina 26. elokuuta vietetään Suomen luonnon päivää. Ehtisiköhän silloin maastoon, kotipihaa pitemmälle?
Kierto on yksi digi-Suomenkin avainkäsitteistä; kiertotalous on vahvistunut vaivihkaa megatrendiksi, johon törmää kaikkialla. Suomen ympäristökeskus julkaisi alkukesästä kiertotalousteemaisen Suomen ympäristön tila 2017 -tietopaketin. Sen mukaan kiertotalous voi korvata lineaarisen (suoraviivaisen) talousjärjestelmän, joka on nojannut neitseellisten materiaalien kerskakulutukseen ja niiden huolettomaan hylkäämiseen jätteinä käytön jälkeen. Kiertotalousyhteiskunnassa kertakäyttö on kirosana. Roskasta on tullut uusioraaka-ainetta, jota ei kirjaimellisesti kannata heittää pois. Kierrättämisen edellytyksenä on, että tavaroista ja tuotteista tehdään taas kestäviä ja korjauskelpoisia. Perinteet kunniaan!
Suomessa syntyvistä yhdyskuntajätteistä päätyy sekajätteenä kaatopaikoille enää kymmenkunta prosenttia. Kierrätykseen menee noin 40 prosenttia, ja lopuista (50 %) tuotetaan energiaa jätevoimaloissa. Niin kotimaiset kuin EU-lainsäätäjätkin vaativat kierrätysasteen nostoa 50 prosenttiin, tulevaisuudessa varmasti ylikin.
Jätteen jalostuessa uusiomateriaaleiksi ja kaatopaikkojen sulkeutuessa jätehuoltoalan perinteiset toimijat etsivät uutta identiteettiä. YTP:n (Ympäristöteollisuus ja -palvelut) toimitusjohtaja Tatu Rauhamäki on todennut, että jos ala ei pysty uudistumaan, sen yrityksillä on riski hiipua jäännösjätteen kuljettajiksi ja käsittelijöiksi, jotka eivät kykene tarjoamaan riittävää lisäarvoa materiaalikierrossa (Uusiouutiset 4/ 2017).
Hieman hakusessa on joskus pienen ihmisenkin rooli kiertotalouden rattaissa. Sulloessani kotona kertyneitä kartonki- ja muovijätteitä vanhan, isomoottorisen bensa-auton takakonttiin parin kilometrin päässä sijaitsevalle kierrätyspisteelle vietäviksi mietin, mahtaako toimenpiteen kokonaisympäristövaikutus jäädä plussan vai miinuksen puolelle. Välillä iskee kiusaus jättää väliin lotraaminen likaisten elintarvikepakkausten kanssa ja vain pudottaa ne sekajätepussiin tietäen, että siellä ne palaisivat iloisesti jätevoimalan tuhatasteisessa tulipesässä. Ollako kierrättäjä vai energiantuottaja? Vastaus niin yksittäisen kotitalouden kuin koko yhteiskunnankin mittakaavassa ei ehkä ole joko tai vaan pikemminkin sekä että.
Pekka Karppinen, viestintäyrittäjä ja vapaa journalisti, Klanga Oy