Monthly Archiveselokuu 2017

Roolit kiertoon standard

Nykysuomalaisen vuodenkierrossa leiriytyminen kalavesien ääreen, riista- ja marjamaiden rauhaan tahtoo jäädä parhaimmillaankin pikavisiitiksi, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Viikko toisessa todellisuudessa, alkulintujen hallitsemassa äänimaisemassa, jättää vahvan muistijäljen koko loppuvuodeksi. Lauantaina 26. elokuuta vietetään Suomen luonnon päivää. Ehtisiköhän silloin maastoon, kotipihaa pitemmälle? Kierto on yksi digi-Suomenkin avainkäsitteistä; kiertotalous on vahvistunut vaivihkaa megatrendiksi, johon törmää kaikkialla. Suomen ympäristökeskus julkaisi alkukesästä kiertotalousteemaisen Suomen ympäristön tila 2017 -tietopaketin. Sen mukaan kiertotalous voi korvata lineaarisen (suoraviivaisen) talousjärjestelmän, joka on nojannut neitseellisten materiaalien kerskakulutukseen ja niiden huolettomaan hylkäämiseen jätteinä käytön jälkeen. Kiertotalousyhteiskunnassa kertakäyttö on kirosana. Roskasta on tullut uusioraaka-ainetta, jota ei kirjaimellisesti kannata heittää pois. Kierrättämisen edellytyksenä on, että tavaroista ja tuotteista tehdään taas kestäviä ja korjauskelpoisia. Perinteet kunniaan! Suomessa syntyvistä yhdyskuntajätteistä päätyy sekajätteenä kaatopaikoille ...

Continue Reading

This is a unique website which will require a more modern browser to work!

Please upgrade today!